Itsetunto
Wikipedia
Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta[1]. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta.
Aho (1996, 15) jakaa ihmisen minäkäsityksen kolmeen osaan: reaaliminäkäsitykseen, joka kuvaa ihmisen käsitystä itsestään; ihanneminäkäsitykseen, joka kuvaa sitä, millainen ihminen haluaisi olla, sekänormatiiviseen minäkäsitykseen, joka on ihmisen käsitys siitä, millaisena muut häntäpitävät.
Heikko itsetunto altistaa ongelmille, kun taas ihminen, jolla on vahva itsetunto, selviää helpommin takaiskuista. Heikon itsetunnon merkki on esimerkiksi, jos ajattelee jatkuvasti sitä, mitä muut ajattelevat itsestä. Ihminen, jolla on vahva itsetunto, ei taas juuri piittaa siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Hän luottaa itseensä ja omiin valintoihinsa.
Heikko tai selvästi heikentynyt itsetunto yhdistetään usein psyykkisiin häiriötiloihin kuten pitkäaikaiseen masennukseen, ahdistuneisuuteen, paniikkihäiriöihin ja sosiaalisiin pelkoihin, sillä se voi olla niiden syy tai seuraus.
Katso myös
Kirjallisuutta
- Keltikangas-Järvinen, Liisa: Hyvä itsetunto. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19425-5.
Lähteet
- Aho, Sirkku (1996). Lapsen minäkäsitys ja itsetunto. Helsinki: Oy Edita Ab.
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
Aiheesta muualla
.